maanantai 31. joulukuuta 2007
ei.
Antaisin mitä vaan, jos saisin olla tämän illan töissä. Olisi hyvä syy jättää kaikki turha säätäminen väliin. Tapasin lauantaina ihan mukavalta vaikuttavan Kaverin. Neljä tuntia kituutettiin siinä vaivaantuneessa hiljaisuudessa, ja senkin jälkeen Kaveri sanoo, että haluaisi vielä nähdä. No, hän laittoi viestin eilen ja olisi halunnut pistäytyä. Odottelin ja odottelin, kunnes Kaveri soittaa, ettei olekaan tulossa. Kiitos. Kutsui kuitenkin viettämään uuttavuotta kavereidensa kanssa..sovittiin, että soitellaan. Soitin ja päädyin helvetti juoppokuskiksi, "jos voit tulla siinä kahdeksan maissa, katotaan missä kunnossa olen, saunotaan jätkien kanssa" Ja siis tunnettu ollaan kolme päivää. Minä kun vielä myönnyn kaikkeen. Tulos: itkeskelen asunnolla, päivystän puhelinta, selvinpäin. Eikä minun itsetuntoni todellakaan vielä kestä tyhjiä lupauksia. Itken vielä vähän, kokoan itseni ja lähden käymään kotonakotona, ennen kuin pitää lähteä ajamaan..hyvää uutta vuotta.
perjantai 21. joulukuuta 2007
ahdistelen sut turraksi
Nenä ilmoitti, että nyt riittää niistäminen. Olipahan kunnon nenäverenvuodot..kukaan ei siis ole kuollut vessan roskikseen, vaikka niin voisi äkkiseltään luulla. Pitääkin muistaa tyhjentää roskikset ennen kuin lähden jouluksi kotiinkotiin. Ja pestä vähän pyykkiä, ja syödä nuo loput hedelmät pois..onhan tässä yö aikaa. Eilen meni puoli kolmeen ja lopulta kuuntelin Eric Claptonin Tears in heavenia (unplugged) ja kämppiksen tupakkayskää ja nyyhkin. Muuten menee aika vahvasti:)
"And if you'd like a girl like saint
I'll be your little nun"
Enpä ollutkaan kuullut tuota kipaletta aikoihin( 'til you're numb, lab). Tuo laulaja oli unelmieni nainen joskus vuonna kivi ja keppi..maku on muuttunut radikaalisti, vaikka pitkätukkablondit vetoavatkin yhä. Enkeli on korvautunut viikingillä, ja minä kiitän, kumarran ja lopetan nyt ennen kuin menee liian levottomaksi.) heh, annankin tuon silmäpuolihymiön olla..

vuorokausirytmi perseellään
Huh, sairastelin tuossa viikko sitten, eikä ruoka oikein vieläkään tunnu ilman tuskailuja uppoavan..tänään söin ihan normaalisti kaksi lämmintä ruokaa ensimmäistä kertaa viime viikonlopun jälkeen..maha vaan ei tykkää. Töissäkin tuntuu jokin noro riehuvan..että hyvää joulua. Tämä ei edistä tätä minun parin kilon painoprojektia lainkaan. Enhän minä enää alipainoinen ole, tai se on korkeintaan siitä kilosta kiinni, mutta muutama kilo olisi tarkoitus hankkia esteettisistä syistä(jos nyt pää sen sallii). Lähinnä erään baaripaidan takia. Turhamaisuus, toinen nimeni;) Väri ja malli ovat todella kivat ja selkä jää nätisti paljaaksi. Ongelma on vain se, että se selkä sattuu olemaan sen verran luiseva, ettei kauheasti tarvitse ponnistella, jos nikamia tykkää laskea. Enpä ollut kiinnittänyt asiaan huomiota ennen tuon paidan hankintaa. Toisaalta, hoituuhan se energian saanti oikealla nesteytykselläkin ja vieläpä ilman turhia kuituja tai kivennäisaineita;D Kolme lonkeroa=lasi sokeria..taidankin korkata sen punkkupullon, jota olen säästellyt, nyt tulevina pyhinä..tanniinipäänsärkyä uhmaten.
Tein pitkästä aikaa iltavuoron. On se vain niin mukavaa kierrellä Talon kellarin tyhjiä käytäviä. ..Ottavat näköjään nuo tietoturva-asiat aika vakavasti nykyään. Ei olekaan enää yleisiä käyttäjätunnuksia, on ihan henk.koht. Iskee väkisinkin samanlainen syyllisyys kuin kaupassa. Hyvä,ettei ilmianna itseään jo etukäteen ja varmuuden vuoksi. Omatunto elää ja voi hyvin.
Mitähän sitä seuraavaksi keksisi..jospa pelaisi vaikka älypäätä kerta nukkumaan ei pysty.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007
tästä se lähtee..
En ole koskaan ollut päiväkirjaihmisiä. Jo ihan senkin takia, että ne kirjaversiot suorastaan kerjäävät lukemaan. Koeta siinä sitten olla rehellinen, kun ei koskaan voi tietää, miten paljon omista purkautumisista päätyy muiden tietoon. Siispä yritetään tällä tavalla.
Olen aina ollut ujo, jopa arka. Vasta hiljattain olen alkanut katsoa ihmisiä silmiin, kun heille puhun. Tietenkin perheenjäsenet ovat olleet poikkeus. Viimeisen vuoden aikana olen myös oppinut jutustelemaan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, ja minusta onkin hyvää vauhtia kasvamassa varsinainen paskanjauhaja. Henkilökohtaisista asioista puhumista vältän kuitenkin viimeiseen asti, jopa niiden harvojen kavereiden kanssa, joita minulla on. Opiskelen alaa, johon mielikuvissa liittyy reippaus ja jopa hieman agressiivinen rempseys. Minusta ei tule koskaan sellaista ilman laittomia mömmöjä, joten väkisinkin joskus käy mielessä onko minusta lainkaan oikeisiin töihin..Opiskelut menevät teorian osalta hyvin, mutta se käytäntö pelottaa. Koulun kyykytysilmapiirikin on alkanut alun kuherrukuukauden jälkeen paljastua. Minä osaan sanoa, mitä halutaan kuulla, mutta opiskelijatovereille on jo epäsuorasti toivotettu hyvää tulevaisuutta toisessa koulussa/ toisella alalla. Syynä oli epäilys erään opettajan pätevyydestä(ihan aiheellinen juttu). Siinä meni sitten herne-maissi-paprikat itse kullakin syvälle hengitysteihin. Kävi mielessä, että jos jo kouluaikana mennään tuolla periaatteella, niin en ihmettele lainkaan ihmisten romahteluja työpaikoilla. Harmittaa, että noinkin mielekäs työ on saatu pilattua kaikella turhalla säätämisellä. Se taitaa olla tämän hetkinen teema vähän joka jutussa... Kolme viikkoa aikaa löytää motivaatio. Kolme viikkoa ilman jumppaa. Jos olisi rahaa, tuossa ajassa kerkeäisi ihan kunnon reissulle...mutta onneksi on töitä, ei tarvitse hyppiä seinille:)
Ja loppukevennys: olen aina kuvitellut Tuomas Holopaisen pieneksi, hennoksi taiteilijapojaksi..ja närhen munat se hento on..minun mittapuulla tyypillä on jopa lihaksia..melkein järkytyin;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)