Yritän nyt jatkaa tätä.. ei olekaan sitten tammikuun tullut tänne avauduttua, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde käyntiin.
Siis, Kaveri on edelleen jostain aivan kummallisesta ja ihmismielelle käsittämättömästä syystä mukana, tällä hetkellä status on Miun Kaveri<3! Ja vanhemmat, serkut, kummit ja mummo 90v. on tavattu..ilmeisesti taitaa olla vakavaa ja tämä on tapahtunut melkein huomaamatta. Edelleen välillä, tai aika usein, tulee sellainen olo että enhän minä voi mitenkään kenellekään kelvata ja antaisi vain olla. Järjellä ajattelu on ollut viime aikoina hirveän vaikeaa, ja siitä on saanut MK kärsiä, etenkin krapula-aamuina. Julmaa. Välillä sitä ei vain ole ollenkaan oma itsensä ja kun alkuun pääsee niin oikein provoaa itsensä kamalaksi.
Ja vielä tuosta kelpaamisesta.. värjäsin viikonloppuna hiukset aika radikaalisti erilaisiksi, ja olen koko alku viikon miettinyt mitä ihmiset koulussa siitä ajattelevat, onko huonot, yritänkö liikaa, olenko värjännyt nämä näin, koska eräällä toisella on ollut samansuuntainen hiustyyli joskus aikoja sitten. Oli jo hyvin lähellä, etten eilen polkenut kahdeksan jälkeen kaupaan ja ostanut sitä samaa hiusväriä, jota olen kayttänyt siitä lähtien kun aloitin hiuksiani värjätä. Rahatilanne esti. Onneksi huomisen jälkeen on hieman taukoa noista ihmisistä. Hankalaa..
Syömisen kanssa on taas tekemistä. Jos vain olisi mahdollista, söisin varmasti koko ajan. Eli tuo haittaa huomattavasti tätä pientä kokeilua. Tavoite on tuo 45kg ja aikaa tämän vuoden loppuun(?) On onnistunut aikaisemminkin, onnistunee siis nytkin. Huomenna on ensimmäinen mehuperjantai ikinä, täysin mielenkiinnosta ja tieteen vuoksi. Mummi lahjoitti litran sokerimehua, joten tällä pääsen siitä eroon. Huomenna noin 600kcal, ei paha ollenkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti