Eli mehuperjantai tuleekin olemaan noin 1000kcal, oli sittenkin syötävä ennen kuin menin uuteen harjoittelupaikkaan näytille. Ei passannut olla muissa maailmoissa ja uutta asiaa ja mietittäviä juttujakin tuli paljon. Menin kuitenkin pyörällä ja kiersin kaupoissa tunnin. Välttää kyllä.
Mutta jo nyt voin sanoa, että tätä voi kokeilla toistekin, toisella mehulla tosin.
Huomenna olisi tiedossa jonkinlaista kokkailua tuon miehen<3 kanssa, sauna, ai niin ja joku älyttömän hyvä(?) leffa. Muutenkin menee viikonlopun syömiset aivan perseelleen, sunnuntaina näen pitkästä aikaa entisen kämppikseni ja hän on varmasti tuttuun tapaansa tehnyt jotain aivan mahtavaa pähkinä-hunaja-mitälie-paistosta. Kieltäytyä ei oikein voi, tätä painokokeilua en todellakaan ryhdy mainostamaan, yksi viikonloppu ei tätä kuitenkaan kaada. Näin pysyy kaikki tyytyväisinä. Harjoittelussa pystyy sitten viikot syömään omia eväitä.
Eilen selvitettiin taas viime viikonlopun juttuja. Suutuin juomisesta, yllättäen, ja taas olin pyytelemässä sitä anteeksi. Siis suuttumista ihan aiheesta. Jos tuo mies olisi vähäänkään toisenlainen luonteeltaan, niin minua vedätettäisiin ihan surutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti